Opintomatkalla innostus tarttui

Irlannissa oli mukana 35 opintomatkalaista.

ProAgria Länsi-Suomi ja Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset järjestivät opintomatkan Irlantiin huhtikuussa 2016. Ammattikohteina oli kasvitila, karjatila jossa oli myös juustola, luomutila jossa oli sekä kasvinviljelyä, lampaita, emolehmiä että sikoja ja vihannestuotantoon erikoistunut luomutila. Matkassa oli mukana tuottajia eri puolilta Varsinais-Suomea ja Satakuntaa. Lisäksi matkalle oli lähtenyt mukaan tuottajia myös Uudeltamaalta, Hämeestä, Pirkanmaalta ja Etelä-Pohjanmaalta. Matkanjohtajana toimi Anna Okkonen Farmimatkat Oy:stä.

Kasvuolosuhteet ovat Irlannissa erilaiset. Siellä tavoitellaan erittäin korkeaa satoa, kun esimerkiksi 10 tonnia hehtaarilta on syysohralle on pettymys. ”Vaikka olosuhteet ovat erilaiset, voisi itsekin miettiä, onko omassa viljelyssä tarkentamisen varaa. Täytyy myös miettiä koneinvestointeja tarkasti”, pohtii Jaakko Kahri Leväsjoelta Satakunnasta. ”Matkan järjestelyt olivat huippuluokkaa ja se oli ammatillisesti erittäin antoisa. Sopii meille kiireisille yrittäjille”, iloitsee Kahri.

 
 Jaakko ja Teija Kahri Dinglen niemimaalla Atlantin rannikolla.

Sekä Jaakko Kahri että Ville Vinnikainen pistivät matkalla merkille, että Irlannissa kotimaisen ruuan arvostus on suurta ja tuottajat ovat ylpeitä omasta työstään. ”Heistä huokuu kiinnostus alasta”, huomasi Vinnikainen. Kahri toteaa, että ”Innostus tarttuu. Täytyy muistaa olla ylpeä omasta työstään”.


Forssalaiset vihannesviljelijät Virpi ja Ville Vinnikainen.

 
Marja-Liisa Juuse on siantuottaja Varsinais-Suomen Koskelta (TL) (oik.). Hänen mielestään matkalla oli mielenkiintoista oppia uutta muilta tuotantosuunnilta. Marja-Liisan matkalle houkutellut kaveri ja broilertuottaja Outi Yli-Liipola (vas.) totesi, että vaikka matkalaiset olivat eri aloilta, maatalous yhdistää niin, että on paljon helpompi tutustua ja jutella.  

 
Etelä-Pohjanmaan Jalasjärveltä matkalle lähtenyt ympäristöekonomian opiskelija ja vanhempien viljatilaa tulevaisuudessa jatkava Outi Hakala oli tyytyväinen reissun antiin, kun ohjelma oli monipuolinen ja vierailut sopivan pituisia.

 
Kritiikkiä - pilke silmäkulmassa kylläkin - reissulla saimme muussin paljoudesta. Irlantilainen ruoka on lihapitoista ja tuhtia ja lisukkeena on usein perunamuussi.