Ajankohtaisia tuulia ja historian havinaa Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisilta!

Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten toiminnanjohtaja Mia Puotunen piti Okra-maatalousnäyttelyn esiintymislavalla puheenvuoron ja kertoi järjestön historiaa nykypäivään verraten.

Osaamista ja omatoimisuutta on järjestön taholta edistetty vuosien varrella monella tavalla. Jo 1930-luvulla neuvottiin uusien ruoka-aineiden käyttöön. Esimerkiksi sillikursseille osallistui 1930-luvulla jopa 12 000 henkilöä. 1940-luvulla kursseilla kehitettiin sivuelinkeinoja maaseudun perheiden toimeentulon turvaamiseksi. Ruokaan ja matkailuun liittyvien maatalouden sivuelinkeinojen kehittäminen on tälläkin hetkellä yritysneuvontamme vahvaa osaamisaluetta. Myöhemmin 1950-luvulla toimittiin kaikin muodoin maaseudun vesi- ja viemäriasioiden edistämiseksi. Nämä vesi- ja viemäriasiat ovat pinnalla tälläkin hetkellä.

Maatalousnaiset huolehtivat vuoden 1952 Olympiakisavieraiden muonituksesta 22 koululla sekä ottivat vastuuta matkamuistojen valmistamisesta ja myynnistä. Muonitustoiminta jatkuu tänä päivänä, ja hyvä esimerkki on  Okra, kun Oripään maa- ja kotitalousnaiset vastaavat ruokapalvelusta.  Viime vuonna alueemme paikallisyhdistykset järjestivät muonitusta 171 tapahtumassa yli 18 000 hengelle!

50-luvulla tuettiin emännän terveyttä ja työkuntoa sekä vahvistettiin ”oikeaa emäntämieltä” ja ”uskoa maatalousammattiin”. Pyrimme myös tänä päivänä, että tekemämme järjestötyömme tukee naisten hyvinvointia ja jaksamista yhteisöllisyyden kautta.

Järjestön 1960-luvulla ideoima ”Emännän etulainen”- ja lomaemäntätoiminta oli alku lakisääteisen lomitustoiminnan kehittämiselle.  Ikävä kyllä lomituspalvelutkin ovat jälleen säästöjen kohteena.

Maatilamatkailun ruokatalouteen liittyen järjestettiin 1970-luvulla ”moderni” kirjekurssi ja paikalliset yhdistykset perustivat lukuisia tuoremehuasemia ja mehua puristettiin miljoonia litroja. Maaseutumatkailun kehittämisen eteen teemme edelleen aktiivisesti töitä mm. tiedottamisen ja neuvonnan kautta.

1980-luvulla Traktorinajokurssit houkuttelivat emännät hyttiin ja rattiin. Viimeisimmän traktoriajokurssin pidimme huhtikuun alussa ja huhtikuun lopulla olimme mukana järjestämässä puimurikurssia. Seuraava puimurikurssi on taas heinäkuussa ja metsäkonekurssin järjestäminen on mietinnän alla. Myös kulutuksen ympäristövaikutukset nousivat esiin 80-luvulla ja naisia opastettiin jätehuoltoon, kompostointiin ja energiansäästöön. Nämä ovat erittäin ajankohtaisia aiheita edelleen.

Hyvinvointiin liittyvät asiat nousivat esille 2000-luvulla. Kotityöstä kehitettiin hoiva-alan yrittäjyyttä ja luomu- sekä lähiruokayritykset pääsivät vauhtiin. Lähiruoka ja sen käytön edistäminen yritystoiminnassa ja kotitalouksissa sekä terveelliset ruokavalinnat ovat edelleen neuvontamme selkäranka. Olemme vahvasti myös mukana ohjaamassa lapsia ja nuoria oikean ravitsemuksen pariin: Myös muut yhdistykset ja yritykset (esim. vanhempainyhdistys) voivat olla mukana tässä valistustyössä tilaamalla meiltä Kasvisaarteen arvoitus-, Viljan tie- tai Biojäte paastolle tapahtuman toteutettavaksi lähikoulussa tai päiväkodissa.

Kuntoillen kylät kuntoon -kampanja houkutteli 6 000 osallistujaa raivaamaan pusikoita ja siistimään tiemaisemaa ja kyläkävelyt tulivat suosituiksi. Kyläkävelyjä järjestetään edelleen – kuten myös kylien yhteisten alueiden ja rantojen maisemanhoitotöitä. Näihin kaikkiin saa apua ammattitaitoisilta maisemasuunnittelijoiltamme.

Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus järjestää tulevana syksynä monenlaista!

RETKIA, KURSSEJA, LUENTOJA YM.

RETKI PUULAJIPUISTOIHIN LA 26.7.
Matka kylämaisemaan – hankkeen retkellä tutustutaan monipuolisiin puulajipuistoihin. Tällä retkellä on myös mahdollisuus kartuttaa oman pihan puu- ja kasvilajeja!

RUSKAN LUMOSTA PÄÄSEE NAUTTIMAAN Metsästä voimaa kampanjan hyvinvointiretkellä Lauhavuoren kansallispuistoon ti 23.9.

RUOKAA LUONNOSTA -kesän yrttikurssit ja sieniretket voi tilata suoraan keruutuotetarkastajaltamme Leena Ylikännöltä.

MUISTATHAN MYÖS MUUT RUOKAKURSSIMME!
Järjestämillämme Ruokakursseilla on luvassa mukavaa yhdessäoloa. Aiheina mm. hyvää ruokaa kasviksista, gluteenitonta leivontaa, arkiruokaa tuunaamaan sekä tykätyt ruokalahja- kurssit.

PIHAPIIRI VIIHTYISÄMMÄKSI – luennon voi tilata maisemasuunnittelijaltamme Katri Salmiselta
Pihalle pitäisi tehdä jotain – mutta mitä?

NAISTEN LEIKKUUPUIMURIKURSSI TO 31.7. PORI
Kurssi sisältää koulutuspäivän Porin Sampo Rosenlewin tehtaalla sekä puintipäivän syksyllä.

SENIORITEMPAUS TI 9.9. SOMERO – sieltä saa ideoita ja apua uusien matkaohjelmien suunnittelussa

SIENIRETKI TO 11.9. ULVILA

SIENIRUOKAKURSSI TI 16.9. Salon seudulla

JÄRJESTÖTOIMINTAA

SADONKORJUUN JUHLAA VIETETÄÄN VUOJOEN KARTANOLLA TI 9.9 klo 17.30–21.30
Vuojoen historiallinen kartano sijaitsee Eurajoella. Ohjelmassa mukavaa yhdessäoloa, herkullista ruokaa, Vuojoen kartanon historiaa rooliopastuksena sekä ajankohtaista Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten toimintaa.

EDUSTAJAKOKOUS LA 15.11.2014 Pohjois-Satakunta (päivätilaisuus)
Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten edustajakokous pidetään Pohjois-Satakunnassa.

MEIDÄT VOI LISÄKSI BONGATA SEURAAVISTA MM. TAPAHTUMISTA

LÄHIRUOKATORI TO 7.8. ja TO 28.8. ULVILA
Leineperin ruukin alueella klo 15-19. Sikses Parasta -aitoja makuja Satakunnasta.

SALON ILTATORILLA TO 14.8. esittäytyvät alueen eri yhdistykset. Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset ja ProAgria Länsi-Suomi ovat mukana. Nähdään siellä!

SILAKKAMARKKINAT 5.- 7.9. Porissa
Sieninäyttely

OSTA TÄNÄÄN TILALTA – päivä la 6.9.
Lähiruokaa ympäri Satakuntaa.

SUKSI SIENEEN – tapahtuma la 13.9. Teijon luontokeskuksessa Salossa

RUOKA- JA VIINIMESSUT TURUSSA 3.-5.10.

Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset tarjoavat siis monipuolista toimintaa, tervetuloa mukaan!

Mia Puotunen
Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten toiminnanjohtaja
043 825 1221
mia.puotunen@maajakotitalousnaiset.fi
 

Jaa

Facebook Comments Box

Lisää kirjoituksia

Muualla blogeissa

  • Rahat riittämään!
    Helppoutta ja onnistumisia talouden, markkina-, ja tukiriskien hallintaan.