Vuoden 2017 maisemateot Länsi-Suomessa

Itsenäisyyden merkit ja yhteisöllisyys nousivat esiin Länsi-Suomen maisemateoissa

Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset ovat valinneet Vuoden maisemateko –kilpailun maakunnalliset voittajat. Tänä vuonna kilpailun teemana oli ”Itsenäisyyden merkit maisemassa”. Erityisesti voittajateoissa nousi esiin yhteisöllisyys, yhdessä tekemisen ilo ja omasta ympäristöstä välittäminen. Vuoden 2017 maakunnalliset voittajat ovat:
Satakunta: Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Ripovuoren raivaaminen, Huittinen, Huittisten maatalousnaiset
Varsinais-Suomi: Kulttuurimaisemareitin opastaulujen uusiminen, Masku, Niemenkulman kyläyhdistys ja Maskun Niemenkulman Martat

Kunniamaininta Satakuntaan

Tänä vuonna Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset haluavat lisäksi antaa kunniamaininnan pitkäjänteistä, arvokkaasta työstä kulttuuriympäristön hyväksi. Palkinnon sai Ossi Koskela Karviankylästä.
 
Tunnustus kulttuurimaiseman hoidosta
 
Suomen itsenäisyyden juhlavuonna maisemateon haluttiin ilmentävän itsenäisyyden merkkejä maisemassa. Valtakunnalliseen kilpailuun tuli liki 50 ehdotusta, joista valittiin 17 alueellista maisematekoa. Alueellisista voittajista valittiin valtakunnallinen Vuoden 2017 maisemateko, tunnustus annettiin nyt kolmannen kerran. Valtakunnallisen voiton vei Suomussalmen Vienan reitin kylien ja historiallisten merkkipaikkojen maisemanhoito.
 
Vuoden maisemateko -kilpailulla Maa- ja kotitalousnaiset haluaa nostaa esiin kulttuurimaisemasta huolehtivien yksittäisten henkilöiden, yhdistysten, talkoolaisten ja muiden toimijoiden tärkeää työtä. Maaseudun kulttuurimaisemien säilyminen vaatii pitkäjänteistä hoitoa ja yhteistä sitoutumista asiaan. Kilpailulla halutaan muistuttaa, että hoidettu maisema lisää alueen vetovoimaisuutta, vahvistaa luonnon monimuotoisuutta ja parantaa ihmisten viihtyisyyttä.

 
 

Jaa

Ajankohtaista

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.
  • Rahat riittämään!
    Helppoutta ja onnistumisia talouden, markkina-, ja tukiriskien hallintaan.