Perinneympäristöt kaipaavat laiduntajia ja toiminta sopimuskumppaneita

2 min lukuaika

Uutinen

Lihakarja- ja lammastiloilla on hyviä mahdollisuuksia osallistua luonnon monimuotoisuuden varmistamiseen ja ylläpitoon.

Kuva: Auli Hirvonen
Suomessa kaikista uhanalaisista lajeista noin 24 % elää perinneympäristöissä, joiden käytännöllisin hoitotapa on luonnonlaidunnus.
- Se on merkittävä tapa säilyttää harvinaista kasvillisuutta, erilaisia hyönteisiä ja linnustoa. Laidunnetut ympäristöt ovat myös maiseman kohokohtia, sanoo maisema-asiantuntija Auli Hirvonen Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaisista.
Tänä päivänä luonnonlaidunnusta tarvitaan luonnonmonimuotoisuuden säilyttämiseen ja edistämiseen. Nykyiset perinneympäristöt ovat syntyneet aikoinaan karjatalouden sivutuotteena tuhansia vuosia sitten. Aluksi laidunnus tapahtui luonnonlaitumilla. Nurmilaidunnus alkoi 1900-luvun alussa ja samalla luonnonlaidunnus väheni.

Luonnonlaidunten hoitokohteisiin haetaan kunnostajia ja laiduntajia

Uusia perinnebiotooppien ja luonnonlaidunten hoitokohteita kunnostetaan tämän vuoden aikana Ympäristöministeriön Helmi-elinympäristöohjelmassa sekä ELY-keskusten että Metsähallituksen toimesta kaikkialla Suomessa. Tavoitteena on kunnostaa noin 20 000 hehtaaria alueita. Nyt näille alueille haetaan kunnostajia ja laiduntajia.
- Lihakarja- ja lammastiloilla on hyviä mahdollisuuksia osallistua luonnon monimuotoisuuden varmistamiseen ja ylläpitoon. Myös hiehot ja hevoset ovat hyviä laiduntajia, kertoo Hirvonen.
Kohteiden hoitoon on mahdollista saada myös maatalouden ympäristösopimus, jolloin hoito on jatkuvaa ja tavoitteellista.

Laidunpankki yhdistää laitumet ja laiduntajat

Laidunpankki on ProAgrian maksuton palvelu, jonka tavoitteena on lisätä luonnon monimuotoisuutta laiduntamalla sekä lisätä sopimusyhteistyötä luonnonhoidossa.
- Sopimuslaidunnusta tarvitaan tänä päivänä monessa kohteessa. Laidunpankin avulla kartoitetaan monin paikoin laiduneläinten saatavuutta. Tänä vuonna on myös erityistarve ammattimaisista aidanrakentajista ja kohteiden raivaajista, toteaa maisema-asiantuntija Riikka Söyrinki Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaisista ja jatkaa, - Näihin palveluihin pääsee tutustumaan Laidunpankissa.
Sopimuslaidunnus vaatii aktiivisuutta ympäristöyrittäjiltä, karjatiloilta ja laidunten omistajilta ja hallinnoijilta. Mitä enemmän Laidunpankissa on ilmoituksia laitumista ja laiduntajista, sen paremmin se palvelee käyttäjiään ja tarjoaa monipuolisesti laitumia, eläimiä ja palveluita.
Laidunpankin toiminnallisuutta, sisältöä ja ulkoasua uudistetaan. Laidunpankin nettisivuilla on helmikuussa käyttäjäkysely, johon voi vastata 19.2.2021 mennessä.

Lisätietoja

maisema-asiantuntija Auli Hirvonen, p. 0400 864494
auli.hirvonen@maajakotitalousnaiset.fi, Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset, ProAgria Etelä-Suomi ry
www.laidunpankki.fi yhdistää laidunalueet ja laiduntajat. Valtakunnallinen palvelu on käyttäjille maksuton. Palvelua ylläpitää ProAgria Etelä-Suomi ry / MKN maisemapalvelut.

Tule mukaan keskusteluun Facebookin Luonnonlaitumet -ryhmässä. https://www.facebook.com/groups/510329789137586

Seuraa Laidunpankkia Instagramissa. https://www.instagram.com/laidunpankki/?hl=fi

Voit ottaa meihin yhteyttä myös täyttämällä lomakkeen.