Nurmen työnäytös veti viljelijöitä kuulemaan ajankohtaisista nurmitaktiikoista

2 min lukuaika

Uutinen

Img 20190502 wa0012

Salon Hajalaan kokoontui vapun jälkimainingeissa 2.5. iso joukko viljelijöitä katsomaan nurmen työnäytöstä ja tutustumaan nurmen ajankohtaisiin asioihin. Päivä oli mukava sadepäivä, joka teki hyvää Varsinais-Suomen kuiville ja kylvetyille pelloille. Monella paikalla olijoista kylvöt olivatkin hyvässä mallissa ja osalla jo loppusuoralla. Nurmet olivat jo saaneet pääosin kevään lannoitteet ja täydennyskylvöjäkin on tehty monessa paikassa. Varsinkin viime vuonna perustetut nurmet ovat vaatineet uutta siementä täydentämään viime vuoden kuivuuden takia syntyneitä aukkoja.

Tilaisuus järjestettiin jo kauan aktiivisesti nurmiryhmässä mukana olleen Päivi Kasvalan ja Hannu Lainio-Kasvalan vuokrapellolla. Tila on jo kauan hionut nurmitaktiikoitansa, joiden kulmakiviin kuuluu mm. monipuolinen seos ja nurmen perustaminen nurmen ehdoilla. Tänä keväänä uusi monilajinen nurmiseos perustetaan herne-kaura-rehuvirna –seokseen, joka syötetään umpilehmille. Tilan nurmiseoksissa on mukana vanhoja tuttuja lajeja, mm. timoteita, natoja ja englanninraiheinää. Lisäksi heillä on kokeilussa joissain seoksissaan mm. sikuria, rehukattaraa, rehumailasta ja nyt uusimpana pehmeälehtistä ruokonataa. Monipuolinen seos lisää nurmen viljelyvarmuutta sekä satoa.

Nurmipellon maan kasvukuntoa havainnoitiin katsomalla nurmikasvien juuria. Varsinkin sikurin ja mailasen paalujuuret herättivät paljon kiinnostusta. Eija Hagelberg (BSAG) piti puheen hiiliviljelystä, jossa hän mainitsi nurmen olevan hyvä hiilensitoja. Nurmi ei kuitenkaan automaattisesti sido paljon hiiltä maaperään vaan viljelytoimenpiteillä on tähän suuri vaikutus. Esimerkiksi niittokorkeudella on vaikutusta nurmen sitoman hiilen määrään. Tähän onkin hyvä kiinnittää huomiota ja tarvitsemme siitä enemmän tutkimustuloksia, jotta saamme luotettavia tuloksia aiheesta. Kuiva viime vuosi kuitenkin havainnollisti hyvin, miten niittokorkeus vaikuttaa nurmen jälleenkasvuun. Lyhyeksi niitetty nurmi juroi kauemmin kuin pidempään sänkeen niitetty nurmi. Pahimmassa tapauksessa hyvin lyhyeen sänkeen niitetystä nurmesta ei saatu enää lainkaan toista satoa. Toimenpiteet, jotka sitovat hiiltä enemmän maaperään, lisäävät samalla usein myös satoa ja sitä kautta hyödyttävät myös viljelijää.

Työnäytöksessä nähtiin Forigo vastakelajyrsin, jolla muokattiin 4-vuotinen nurmi. Lisäksi paikalla oli nähtävissä Suire vaakatasomurskain ja Einböck Pneumaticstar PRO nurmiäes, jolla voi tehdä sekä nurmen perustamisen, että täydennyskylvön.

Paikalla päivässä olivat ProAgria Länsi-Suomen lisäksi Länsi-Maito, Eastman, BT-Agro, HKScan, Tilasiemen sekä Baltic Sea Action Group (BSAG). Kiitos kaikille paikalla olijoille ja tapahtumaan osallistuneille!

Riikka Mäkilä, nurmentuotannon asiantuntija, ProAgria Länsi-Suomi

Aikaa on -hanke